onsdag, 14 augusti 2019 12:42
Vierailu Bodöstä 26.-27.6.2019

Nordic Gateway sai vieraakseen businessdelegaation Bodöstä kesäkuun lopussa 26.-27.6.2019. Delegaation jäsenet edustivat Bodön kuntaa, kehitysyhtiötä, yrityksiä sekä yliopistoa. Delegaatio sai vierailunsa ensimmäisen päivän aikana tutustua Wärtsilän Smart Energy Hubiin, Vaasan kaupunkiin, sekä Wasa Innovation Centeriin yhdessä Nordic Gatewayn ja alueen yritysten kanssa. Nordic Gateway oli kutsunut alueen yrityksiä matchmaking-tapahtumaan norjalaisten toimijoiden kanssa Wasa Innovation Centeriin, tapahtuman aikana yritykset saivat pitchata yrityksensä ja tutustua toisiinsa. Tapahtuma oli suunnattu rakennusalan älykkäitä ratkaisuja tarjoaville yrityksille norjalaisten toimijoiden pyynnöstä, koska Bodöstä Pohjanmaalle matkaavan delegaation tarpeena oli löytää ratkaisuja rakennusalalle Bodön alueella, jossa rakennustahti on huima ja tekijöistä pulaa. Toisen vierailupäivän aikana delegaatio sai tutustua Pietarsaaren kaupunkiin sekä sen edustajiin, Baltic Yachtsiin sekä Paviksella  paikallisiin rakennusalan toimijoihin.

Päivät olivat erittäin onnistuneet ja yritykset vaihtoivat yhteystietoja, tapaamisen jälkeen yrityksiä on jo käynyt useaan otteeseen Bodössä ja tulevaisuuden näkymät ovat positiiviset. Yhteistyö Bodön kanssa jatkuu edelleen!

Kontaktpersoner

Lasse Pohjala

Lasse Pohjala

Projektledare
Senior Business Advisor
+358 400 629 388
Den här e-postadressen skyddas mot spambots. Du måste tillåta JavaScript för att se den.
VASEK
Johan Skoglund

Johan Skoglund

Projektledare
+358 6 324 24 53
+358 50 386 59 30
Den här e-postadressen skyddas mot spambots. Du måste tillåta JavaScript för att se den.
Yrkesakademin i Österbotten
Katja Jankens

Katja Jankens

Projektipäällikkö
Senior International Business Advisor
+358 50 573 88 76
Den här e-postadressen skyddas mot spambots. Du måste tillåta JavaScript för att se den.
Viexpo